lauantai 23. kesäkuuta 2018

Ensimmäinen lipunnosto


Juhannuksena 2018 Selkäsaaren uusi lipputanko sai koristeekseen ensimmäistä kertaa Suomenlipun. Isäntä valitsi ja kaatoi lipputankopuun tontilta itse ja veisteli lipputangon reilu vuosi sitten talvella. Näin ollen hän myös oikeutetusti sai kunnian nostaa ensimmäisen kerran lipun salkoon. Vuosi sitten juhannuksena koettiin jo juhlallisia (ja jännittäviä) hetkiä lipputangon kanssa kun itse tanko pystytettiin ensimmäistä kertaa. Vajaan vuoden ajan lipputanko sai opetella olemaan paikallaan kunnes toukokuussa kaadoimme sen maalaamista varten. Samassa yhteydessä tanko sai päähänsä myös nupin. Emme halunneet puiseen tankoon muovista nuppia, joten päädyimme teettämään nupin tilaustyönä. Nupin teki paikallinen taitava 9-vuotias sorvaaja. Emme voi kuvitella tankoon paremmin sopivaa nuppia.

Lipputangon nuppi käsiteltiin tervapetsillä ja tanko maalattiin pellavaöljymaalilla.

Kuinka pitkä aika lie edellisestä kerrasta kun lippu on tässä saaressa liehunut. Tuo pihan alue, jolla lipputanko on jo joskus ennen meitä sijainnut, oli täysin metsittynyt kun ostimme paikan. Muistan edelleen sen oivalluksen, kun olimme omistaneet paikan kaksi viikkoa ennen kuin tajusimme että tämä kyseinen mökin edessä oleva alue ei olekaan metsää vaan piha, ja että siellä tiheän ryteikön keskellä on vielä lipputangon jalkakin. Juhannus 2018 oli kuitenkin se hetki kun Selkäsaaren huvila näki pitkästä aikaa siniristilipun salossa. Lipun hulmuamista vilkaistessa erittäin tuulisessa (jopa myrskyisässä) juhannussäässä tuli joka kerta jollakin tapaa juhlallinen ja myös hieman ylpeä tunne siitä että olimme saaneet tuonkin omin käsin aikaiseksi.

Muina kuin liputuspäivinä salkoa koristaa Savon keltamusta isännänviiri.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti