tiistai 26. heinäkuuta 2016

Rautakaupan Täti

Heti alkuun on sanottava, että Rautakaupan Täti ei ole missään nimessä halventava tai seksistinen nimitys, vaan ehdoton kunnianosoitus myyjälle, jota jokainen rautakaupassa paljon asioiva tarvitsee, ja jonka avulla saunaremontista tai mistä tahansa muusta projektista tulee niin paljon helpompaa, ja rautakauppareissuista niin paljon mukavampia. Rautakaupan Täti  on kuin luottokampaaja, jota ei hevillä vaihdeta; hän tietää mitä tarvitset (välillä jopa ennen kuin itse tiedät tarvitsevasi), ja pystyy sen toteuttamaan. Voi tämä olla tietysti myös Rautakaupan Setä.

Kun puhun Rautakaupan Tädeistä, tiedän mistä puhun, sillä äitini on Rautakaupan Täti. Muutettuani pois entiseltä kotipaikkakunnaltani ei suurempia remontteja ole tätä ennen tarvinnut tehdä, ja olen seilannut pitkin nykyisen kotipaikkakuntani rautakauppoja aika satunnaisesti. En oikeastaan pitkään aikaan ole tullut ajatelleeksi tätä Rautakaupan Täti –asiaa, ennen kuin nyt kun on taas ollut ajankohtaista viettää enemmän aikaa rautakaupan hyllyjen välissä ja varastoissa. Ja nyt olemme ehdottomasti löytäneet myös yhdestä paikallisesta rautakaupasta oman Rautakaupan Tädin. Rautakaupassa asiointi on tietyllä tapaa omanlaisensa tapahtuma muutenkin, ja siitä voi itse tehdä joko enemmän tai vähemmän mukavan. (Rautakaupan Täti tosin auttaa tekemään siitä enemmän mukavan.) Alla muutama pointti mukavaan rautakauppavisiittiin.

Käytä paikallista rautakauppaa

Paikallisesta rautakaupasta saat tarvikkeet juuri silloin kun niitä tarvitset, eikä ostamiasi tuotteita tarvitse odottaa (hyllytavaran ollessa kyseessä). Jos kysymyksessä on tilaustavara, se tilataan puolestasi. Kätevää. Ja tietysti, etsi oma Rautakaupan Täti tai Setä. Sitä ei löydy nettikaupoista.

Ryhdy tiliasiakkaaksi

Mikäli mahdollista, avaa tili ”omaan” rautakauppaasi. Se säästää aikaa. Tiliasiakkaana sinun tarvitsee asioida vain Rautakaupan Tädin kanssa,ja vältät kassalla jonottamisen.

Tingi

En osaa tinkiä. Muualla kuin rautakaupassa. Tinkiminen kuuluu rautakauppa-asiointiin, enkä edes laske niitä kauppoja ”oikeiksi rautakaupoiksi” joissa ei voi tinkiä.

Älä mene rautakauppaan jos sinulla on kiire

Rautakaupassa käynti ei suju samalla tavalla kuin maitopurkin hakeminen lähikaupasta. Rautakaupoissa tehdään kauppaa maalarinteippirullasta talopakettiin, ja yksityisten ihmisten lisäksi rautakaupassa asioivat esimerkiksi rakennusliikkeet. Sinua ennen vuorossa olevan asiakkaan asia voi viedä siis paljon aikaa. Se on rautakaupassa normaalia. Itse asioin rautakaupassa mielelläni samaan tyyliin kuin vaatekaupoissa; hyllyjen väleissä katsellen ja ihmetellen, jos sattuisi löytymään jotakin mielenkiintoista.

Kunnioita Rautakaupan Tädin työaikoja ja yksityisyyttä

Myös Rautakaupan Täti lomailee. Älä vaivaa häntä työasioilla loma-aikaan tai vapaapäivänä. Ja Rautakaupan Täti myös ihan varmasti remontoi, rakentaa tai vähintäänkin sisustaa Joskus niin, että hänellä tulee asiaa rautakauppaan. Joten Rautakaupan Tädin saattaa löytää rautakaupasta myös asiakkaana lomalla tai vapaapäivänään. Mikäli Rautakaupan Täti löytyy hyllyjen välistä siviilivaatteisiinsa maastoutuneena, hän on todennäköisesti vapaalla.

 Älä myöskään sorru ”viittä vaille sulkemisaika” –asiointiin. Pyyhältäminen rautakaupan ovista sisään viisi minuuttia ennen kuin kauppa menee kiinni, ei tarkoita että on oikeutettu oleskelemaan kaupassa seuraavat puoli tuntia koska on ehtinyt sisälle ennen ovien lukitsemista. Tässä ei myöskään auta kitinä siitä, että rautakauppojen pitäisi olla auki pidempään ja myös sunnuntaisin että ihmiset pystyvät käymään kaupassa. Rautakaupan Täti on myös ihminen.


Uuno Turhapuro rautakauppiaana tai muut myyjä-aiheiset leukailut ovat varmasti rautakaupoissakin jo melko kuluneita juttuja.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Remonttiärsytys

Kaikki jotakin remontoineet tai rakentaneet tietävät mikä on remonttiärsytys. Jos ei tiedä niin sitten ei ole vielä remontoinut tai rakentanut tarpeeksi. Vaikka remontin tekeminen olisi kuinka mukavaa tahansa, remonttiärsytys iskee vääjäämättä jossakin vaiheessa projektia.

Hyvä remonttiärsytys koostuu esimerkiksi viallisesta aggregaatista, puuttuvista työkaluista ja tarvikkeista, jatkuvasta vesisateesta, alati kadoksissa tai muuten vain väärässä paikassa olevasta rullamitasta, viimeisen päälle surkealaatuisista vääntyvistä terassiruuveista, kesälomista joita ei ehdi pitämään vaikka remontti sitä tarvitsisi, huonosti kasvavista kukista, tulvivasta kellarista ja likaisista koirista. Noin niinkuin muutamia mainitakseni. Kaikista ärsyttävintä on, jos remonttikumppani ei jaa tätä hyvin kokoonkeitettyä remonttiärsytystä.


Minulla siis oli remonttiärsytysvaihe, mutta onneksi se meni jo melkolailla ohi. Hyvään remonttiärsytykseen kannattaa suhtuatua sen ansaitsemalla tavalla, eli sille vaan täytyy koittaa jaksaa viitata kintaalla. Mihin tahansa ärsytykseen auttaa shoppailu. Niinpä minäkin kävin perjantaina shoppailemassa. Ihan menin Kuopioon vartavasten kaupoille, ja kävin Motonetissä, Biltemassa ja Clas Ohlsonilla. Näistä joka tytön tavarataloista löytyi tällä kertaa kaikki tarvittava. Remonttitarvikkeiden ja työkalujen lisäksi löysin jotakin ihan itsellenikin; kirvesmiehen harpin, päätyleikkurit ja pienet autopukit.

Kyllä nyt kelpaa jatkaa remonttia.


torstai 14. heinäkuuta 2016

Puuhellan tarina

Usein vanhan tilalle halutaan uutta, mutta toisinaan vanha halutaan korvata vielä vanhemmalla. Näin kävi puuhellan kohdalla. Saunatuvassa oli alkujaan hormiin kytkemätön puuhella, joka olisi periaatteessa käynyt huvilan keittiöön, mutta mielestäni siinä oli yksi vika - se oli liian uusi.

Liian uusi ollakseen vanha

Puuhella-asiaan perehtyessäni tulin siihen tulokseen, että haluan keittiöön hellan mallia Kotiliesi 20. Siksi että se on nätti ja siinä on vesisäiliö. Kunnostettuna vanhat puuhellat maksavat huiman paljon, ja huomasin että hintahaitari on leveä kunnostamattomillakin. Lisäksi huomasin, että haluamaani puuhellaa liikkuu käytettyjen hellojen markkinoilla melkeinpä missä muualla päin Suomea tahansa paitsi savossa. Kunnon ja hinnan lisäksi myös hellan kätisyyden piti olla oikein päin keittiön hormin sijaintiin nähden; tulipesä oikealla ja vesisäiliö vasemmalla.

Puuhellan muistelmat

Kohtuuhintainen sopiva hella löytyi syyskuun loppupuolella vähän reilun 300 kilometrin päästä. Mies kävi hakemassa sen työreissun yhteydessä. Talven mittaan puhdistimme kaikki osat ja uusimme hellaan muurauksia. Vanha kuparinen vesisäiliö korvattiin uudella teräksisellä säiliöllä, joka syntyi isännän veljen käsissä. Tähän asti eteneminen oli hyvin suoraviivaista.

Meidän Kotiliesi 20 tammikuussa. Luukut irrotettu ja purettu osiin puhdistamista varten. Muuraukset odottavat uusimista.

Uusia muurauksia. Tulipesän takaseinässä näkyy vanerinen valumuotti

Syksyllä takaraivoon hiipi välillä kysymys siitä, kuinka hella saadaan a) saareen ja b) paikalleen keittiöön. Hyvä jäätalvi mahdollisti kuitenkin helpohkon kuljetuksen saareen auton peräkärryssä (a-osa). Kun hella oli saaressa, alkoi tuskailu sen kanssa, kuinka se saadaan hilattua huvilan kuistin eteen, siitä portaat ylös kuistille ja kuistilta keittiöön. Ihailen mieheni insinöörimäisiä ratkaisuja välillä (en aina), ja tämä oli yksi niistä hetkistä. Vanhan puuhellan maastokuljetus = moottorikelkka, kuormalava, vanhat laskettelusukset ja lumilauta, puu- ja levytavaraa, ketjutalja, iso puu kuistin vieressä ja kolme miestä. Homma eteni niin nopeasti, että en ehtinyt kameroineni edes kunnolla paikalle!

Mies huristeli saaren takapuolelta metsän läpi moottorikelkalla puuhella perässään kuormalavan päällä, jossa oli laskettelusukset ja lumilauta alla, suoraan kuistin portaiden eteen, rakensi portaisiin rampin, ja järjesti paikalle siirtoapua.


Pääsiäispäivän viettoa puuhellan kanssa

Loppujen lopuksi siirto sisälle kävi niin nopeasti, että loput paikalle pyydetystä siirtoavusta myöhästyivät koko hommasta.

Eikä tässä vielä kaikki!

Kun hella oli hienosti paikallaan, elimme pitkään siinä uskossa että hankalimmat vaiheet hellan muutossa olivat ohi. Hellan liittäminen hormiin otettiin työn alle keväämmällä. Nuohooja oli tarkastanut keittiön hormin käyttökuntoiseksi, ja huolella tuohon paikkaan mitoiltaa ja  "kätisyydeltään" valittu hella vaatisi vain hieman viiston putkenpätkän hormiin liittämistä varten, ja muuriin pitäisi tietysti piikata reikä siihen kohtaan - luonnollisestikin. Juu ei. Kun muuriin oli piikattu noin puolen pään kokoinen kuoppa, aloimme pikkuhiljaa huolestua siitä että hormia ei vieläkään kuulu eikä näy, vaikka kyllä jo pitäisi.

Savupiippuasiat eivät ainakaan tässä mittakaavassa ole tosiaankaan se "meidän juttumme". Ottelussa mökin savupiippu vastaan omistajat tilanne on tällä hetkellä 2-0 savupiipulle. (Se ensimmäinen osuma oli niin nolo että en ole siitä kehdannut edes kertoa. Ehkä jossakin vaiheessa...) Isäntä kiipesi piipun päähän kolistelemaan hormia, ja minä kuuntelin tilannetta korva kiinni muurissa. Ei sitten tullut tehtyä tätä tarkempaa hormin ihmettelyoperaatiota aikaisemmin! Noin 60 cm pellin alapuolella hormissa on erittäin looginen noin 45 asteen kulma oikealle, eikä hormi yletä edes niin alas missä hellan savukaasujen lähtö on. Me siis etsimme hormia hellan vasemmasta alakulmasta, kun sen pää sijaitsee hellan oikeassa yläkulmassa. Tässä vaiheessa aloin jo melkein metsästämään uutta hellaa.

Annoimme tilanteelle hieman aikaa ja mietimme eri vaihtoehtoja hellan kytkemiseksi hormiin. Lopulta päädyimme kirjaimellisesti mutkikkaaseen ratkaisuun. Miehen veli teki ruostumattomasta teräsputkesta välikappaleen, jolla hella liitettiin hormiin sinne oikeaan ylänurkkaan. Ensitulet hellassa pidettiin toissapäivänä, ja se sujui niinkuin voimalaitosten parissa hääräävät insinöörit ovat tottuneet ensitulia näkemään; keskeneräisillä vehkeillä ja starttipolttoaineella, ja tulet kestävät juuri ja juuri sen aikaa että ehditään ottaa valokuva liekistä. Huomasimme nimittäin melko nopeasti unohtaneemme ostaa tiivistysnauhaa liesikannen reunoihin, kun savua alkoi tupruttamaan kannen reunan alta.

Ensitulet

Vedon puolesta ratkaisu hieman vielä arveluttaa, mutta kunhan nyt saadaan uudet muuraukset ja kuka tietää kuinka kauan käyttämättömänä ollut hormi kuivumaan, niin sitten nähdään suostuuko tämä mutkikas ratkaisu vetämään kunnolla. Tällä hetkellä piipun päässä on hyvä olla vielä hieman vedon avustusta. Eilen lämmitettiin sen verran, että saatiin keitettyä kahvivesi liedellä ja poltettua loput muurausmuotit pois tulipesästä.

Ensimmäinen lämmitystehtävä.

Eikä se olisi projekti eikä mikään, jos käyttöönottovaiheessa ei olisi vielä keskeneräisiä kohtia. Kuten kuvasta näkyy, ylemmästä uunista puuttuu vielä luukun kehykset ja luukku. Hellan liitosputkitarve aiheutti sen, että hella on jonkun verran irti takaseinästä. Sinne olisi hyvä tehdä jonkinlainen kotelointi vielä. Sen avulla sen muurissa olevan puolen pään kokoisen montunkin saisi sopivasti piiloon.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Saunaremontin vaiheita

Kuvakatsaus saunaremonttiin. Taas olemme olleet sitä mieltä, että kuvia ei ole tullut otettua tarpeeksi. Ja vaikka niitä onkin ottanut, se ei vielä yksin riitä jos pudottaa puhelimen saunan päätykolmiotyömaalta alas betonilattialle. Rikkihän siinä menee sekä puhelin että dokumentaatio. Harmittaa mutta minkäs teet. Omalta puhelimeltani siirrän kuvat tietokoneelle tarvittaessa useammankin kerran viikossa, mutta miehen puhelimen mukana kuvia nyt siis haudattiin jonkin verran.

Enemmittä puheitta, kuvapläjäys saunaremontista, ennen kuin loputkin kuvat katoavat jonnekin.

Saunan eteisen lattian purku 18.5.

Ketään ei varmaan yllätä, että muovimaton alla oli tuhannen laho puulattia






Saunan takaseinä paneeleiden purkamisen jälkeen














vanha sauna
Katon purku 1.6.

vanha sauna

vanha sauna
Saunan nosto 2.6.

 
vanha sauna
Tässä vaiheessa sauna näytti suorastaan halvaantuneelta (2.6.)



Saunan runkoa nostettiin reilun harkon verran ylöspäin. Tämän lisäksi alin hirsikerta korvattiin harkoilla.


usien hirsien asennus aloitettiin 13.6. ja hirret oli vaihdettu 16.6.






vanha sauna
 
Katon teko 20.-22.6.

vanha sauna
Sauna takaisin maassa kiinni ja uusi katto päällä 22.6.

vanha sauna

Tässä vielä muutama ennen-jälkeen otos:



vanha sauna
Saunan muodonmuutos kesäkuun loppuun mennessä.