torstai 14. heinäkuuta 2016

Puuhellan tarina

Usein vanhan tilalle halutaan uutta, mutta toisinaan vanha halutaan korvata vielä vanhemmalla. Näin kävi puuhellan kohdalla. Saunatuvassa oli alkujaan hormiin kytkemätön puuhella, joka olisi periaatteessa käynyt huvilan keittiöön, mutta mielestäni siinä oli yksi vika - se oli liian uusi.

Liian uusi ollakseen vanha

Puuhella-asiaan perehtyessäni tulin siihen tulokseen, että haluan keittiöön hellan mallia Kotiliesi 20. Siksi että se on nätti ja siinä on vesisäiliö. Kunnostettuna vanhat puuhellat maksavat huiman paljon, ja huomasin että hintahaitari on leveä kunnostamattomillakin. Lisäksi huomasin, että haluamaani puuhellaa liikkuu käytettyjen hellojen markkinoilla melkeinpä missä muualla päin Suomea tahansa paitsi savossa. Kunnon ja hinnan lisäksi myös hellan kätisyyden piti olla oikein päin keittiön hormin sijaintiin nähden; tulipesä oikealla ja vesisäiliö vasemmalla.

Puuhellan muistelmat

Kohtuuhintainen sopiva hella löytyi syyskuun loppupuolella vähän reilun 300 kilometrin päästä. Mies kävi hakemassa sen työreissun yhteydessä. Talven mittaan puhdistimme kaikki osat ja uusimme hellaan muurauksia. Vanha kuparinen vesisäiliö korvattiin uudella teräksisellä säiliöllä, joka syntyi isännän veljen käsissä. Tähän asti eteneminen oli hyvin suoraviivaista.

Meidän Kotiliesi 20 tammikuussa. Luukut irrotettu ja purettu osiin puhdistamista varten. Muuraukset odottavat uusimista.

Uusia muurauksia. Tulipesän takaseinässä näkyy vanerinen valumuotti

Syksyllä takaraivoon hiipi välillä kysymys siitä, kuinka hella saadaan a) saareen ja b) paikalleen keittiöön. Hyvä jäätalvi mahdollisti kuitenkin helpohkon kuljetuksen saareen auton peräkärryssä (a-osa). Kun hella oli saaressa, alkoi tuskailu sen kanssa, kuinka se saadaan hilattua huvilan kuistin eteen, siitä portaat ylös kuistille ja kuistilta keittiöön. Ihailen mieheni insinöörimäisiä ratkaisuja välillä (en aina), ja tämä oli yksi niistä hetkistä. Vanhan puuhellan maastokuljetus = moottorikelkka, kuormalava, vanhat laskettelusukset ja lumilauta, puu- ja levytavaraa, ketjutalja, iso puu kuistin vieressä ja kolme miestä. Homma eteni niin nopeasti, että en ehtinyt kameroineni edes kunnolla paikalle!

Mies huristeli saaren takapuolelta metsän läpi moottorikelkalla puuhella perässään kuormalavan päällä, jossa oli laskettelusukset ja lumilauta alla, suoraan kuistin portaiden eteen, rakensi portaisiin rampin, ja järjesti paikalle siirtoapua.


Pääsiäispäivän viettoa puuhellan kanssa

Loppujen lopuksi siirto sisälle kävi niin nopeasti, että loput paikalle pyydetystä siirtoavusta myöhästyivät koko hommasta.

Eikä tässä vielä kaikki!

Kun hella oli hienosti paikallaan, elimme pitkään siinä uskossa että hankalimmat vaiheet hellan muutossa olivat ohi. Hellan liittäminen hormiin otettiin työn alle keväämmällä. Nuohooja oli tarkastanut keittiön hormin käyttökuntoiseksi, ja huolella tuohon paikkaan mitoiltaa ja  "kätisyydeltään" valittu hella vaatisi vain hieman viiston putkenpätkän hormiin liittämistä varten, ja muuriin pitäisi tietysti piikata reikä siihen kohtaan - luonnollisestikin. Juu ei. Kun muuriin oli piikattu noin puolen pään kokoinen kuoppa, aloimme pikkuhiljaa huolestua siitä että hormia ei vieläkään kuulu eikä näy, vaikka kyllä jo pitäisi.

Savupiippuasiat eivät ainakaan tässä mittakaavassa ole tosiaankaan se "meidän juttumme". Ottelussa mökin savupiippu vastaan omistajat tilanne on tällä hetkellä 2-0 savupiipulle. (Se ensimmäinen osuma oli niin nolo että en ole siitä kehdannut edes kertoa. Ehkä jossakin vaiheessa...) Isäntä kiipesi piipun päähän kolistelemaan hormia, ja minä kuuntelin tilannetta korva kiinni muurissa. Ei sitten tullut tehtyä tätä tarkempaa hormin ihmettelyoperaatiota aikaisemmin! Noin 60 cm pellin alapuolella hormissa on erittäin looginen noin 45 asteen kulma oikealle, eikä hormi yletä edes niin alas missä hellan savukaasujen lähtö on. Me siis etsimme hormia hellan vasemmasta alakulmasta, kun sen pää sijaitsee hellan oikeassa yläkulmassa. Tässä vaiheessa aloin jo melkein metsästämään uutta hellaa.

Annoimme tilanteelle hieman aikaa ja mietimme eri vaihtoehtoja hellan kytkemiseksi hormiin. Lopulta päädyimme kirjaimellisesti mutkikkaaseen ratkaisuun. Miehen veli teki ruostumattomasta teräsputkesta välikappaleen, jolla hella liitettiin hormiin sinne oikeaan ylänurkkaan. Ensitulet hellassa pidettiin toissapäivänä, ja se sujui niinkuin voimalaitosten parissa hääräävät insinöörit ovat tottuneet ensitulia näkemään; keskeneräisillä vehkeillä ja starttipolttoaineella, ja tulet kestävät juuri ja juuri sen aikaa että ehditään ottaa valokuva liekistä. Huomasimme nimittäin melko nopeasti unohtaneemme ostaa tiivistysnauhaa liesikannen reunoihin, kun savua alkoi tupruttamaan kannen reunan alta.

Ensitulet

Vedon puolesta ratkaisu hieman vielä arveluttaa, mutta kunhan nyt saadaan uudet muuraukset ja kuka tietää kuinka kauan käyttämättömänä ollut hormi kuivumaan, niin sitten nähdään suostuuko tämä mutkikas ratkaisu vetämään kunnolla. Tällä hetkellä piipun päässä on hyvä olla vielä hieman vedon avustusta. Eilen lämmitettiin sen verran, että saatiin keitettyä kahvivesi liedellä ja poltettua loput muurausmuotit pois tulipesästä.

Ensimmäinen lämmitystehtävä.

Eikä se olisi projekti eikä mikään, jos käyttöönottovaiheessa ei olisi vielä keskeneräisiä kohtia. Kuten kuvasta näkyy, ylemmästä uunista puuttuu vielä luukun kehykset ja luukku. Hellan liitosputkitarve aiheutti sen, että hella on jonkun verran irti takaseinästä. Sinne olisi hyvä tehdä jonkinlainen kotelointi vielä. Sen avulla sen muurissa olevan puolen pään kokoisen montunkin saisi sopivasti piiloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti