Sattumakortti

”Hei, minä olen Petri.” ”Hei, minä olen Katja. Kuka sinä olet?”

Nämä olivat ensimmäiset sanamme kun nousimme veneestä saareen ja tuijotimme vierekkäin punaista rantasaunavanhusta, joka oli nyt meidän.

Tästä päivästä eteenpäin yritämme kuunnella saunan ja huvilan tarinaa ja selvittää keitä he ovat. Ovathan he seisoneet tällä paikalla 1930-luvulta asti, joten jotakin heistä on jo täytynyt tulla.

Tätä uteliaisuuden täyttämää hetkeä edelsi jälkikäteen kaoottiselta vaikuttava ajanjakso, joka sisälsi mökin katselua uteliaisuudesta, mökin katselua puolitosissaan, mökin katselua innostuksissaan, mökin katselua epäilevänä, mökin katselua  remonttimiesten kanssa,  ja lopulta mökin katselua vakavissaan. Kunnes huonohermoiselta alkoi mennä yöunetkin asian takia, ja tavalla tai toisella tapaus oli saatava suljettua. Sen jälkeen kaaos eteni kiinteistövälittäjän pakeilla, pankin tiskillä hattu kourassa, ja myös vanhempieni luona hattu kourassa. Kaiken tämän tuloksena ulos pullautettiin kauppakirja saarihuvilasta saunoineen,  jossa ostajina olimme me.

Olen ihastellut kotikaupunkimme 1900-luvun alussa rakennettuja taloja, ja tämän huvilan myynti-ilmoituksen nähtyäni en päässyt siitä enää irti. Sain houkuteltua miehen veneajelulle katsomaan paikkaa, ja tapahtumaketjun loppu on tuo yllä kuvattu.

Uskon että hyvät asiat tulevat eteen sattumalta ja silloin kun niitä vähiten odottaa, kunhan itse kulkee avoimin mielin. Paikan myyjä kertoi, että hänellä ei oikeastaan ollut tarkoitus myydä paikkaa vasta kuin ensi keväänä, koska arveli tämän kesän olevan jo liian lopussa kesämökin myyntiä ajatellen. Emmekä mekään olleet aktiivisesti etsimässä kesämökkiä. Mutta nyt ollaan sattumakortilla lähtöruudussa.

Hur(j)aa.