tiistai 22. marraskuuta 2016

Valoa auringosta

Eipä ole auringon valoa ollut viime päivinä tarjolla. Kun vuoden pimein aika vääjäämättä lähenee, sisällä tarvitaan vastaavasti enemmän loistetta. Saarihuvilamme lamput loistavatkin auringonvaloa, sillä energianlähteenä ovat akkuihin kytketyt aurinkopaneelit. Paikka oli ostettaessa sähköistämätön, ja aurinkopaneelijärjestelmän asennus oli yksi jo viime syksynä toteutetuista töistä. Nyt järjestelmästä on siis noin vuoden verran käyttökokemusta.

Ilma(i)sta sähköä

Itse olisin pihistänyt aurinkopaneelijärjestelmän hankinnassa ja tyytynyt 12 V järjestelmään tarkoituksenani saada sähköä lähinnä valaistukseen, pieneen televisioon ja puhelimien lataamiseen. Mies päätti kuitenkin panostaa, ja veikin sähköasioista hyvin vähän ymmärtävää emäntää loppujen lopuksi kuin pässiä narussa. Ja hyvä niin. Asennettu kahden paneelin, kahden akun ja invertterin järjestelmä tarjoilee minulle pistorasioista 230 V melkein vuoden jokaisena niistä päivistä kun sitä tarvitsen.

Kolmen koiran lisäksi meillä on käytännössä neljäskin lemmikki, eli imuri, koska sitä ulkoilutetaan lähes yhtä usein kuin koiriakin. Pölyä, roskaa ja koirankarvoja imevää lemmikkiä on nyt mahdollista pitää myös mökillä, ja Dyson onkin uskollinen lenkkeilykumppani huvilan lattioilla. En tiedä kuinka olen aikaisemmin tullut toimeen ilman tätä keksintöä! Niinkuin TV-shopin mainoksessa tässä kohdassa sanottaisiin. 12 V sähköjärjestelmä olisi ollut silkkaa hulluutta jo pelkästään tästä syystä. Niin paljon kuin tykkäänkin vanhoista leveistä ns. kouluharjoista - joita myös käytän lattioiden puhtaanapitoon - en enää luopuisi näin helposta imurinkäyttömahdollisuudesta mökkiolosuhteissa.

Imurin lisäksi pistorasiat tarjoilevat virran myös A+ -energialuokan jenkkijääkaappiin, televisioon, radioon ja kaikenmaailman latailtaviin nykyajan härpäkkeisiin, sekä pieneen kanavapuhaltimeen, joka on osoittautunut tarpeelliseksi puuhellan hormin päässä toistaiseksi.

Yksi asia näissä sähköjutuissa on, jonka kanssa en oikein tahdo tulla toimeen. Valokytkimet. Minä HALUAN sellaiset vanhat katkaisijat, tai ainakin vanhanaikaiset. Nyt käytössä olevat kytkimet eivät ole vakuuttaneet minua millään tavalla. Niin paljon kuin arvostankin sitä kuinka hienosti mies on sähkötyöt hoitanut, kuunnellut toiveitani pistorasioiden paikoista ja muuttanutkin niiden tai valaisimien paikkoja jos olenkin todennut, että ei ollutkaan hyvä tässä, vaan ehkä tuossa toisessa kohdassa ja lisännyt niitä jos olen pyytänyt, niin kuitenkin - kaikella rakkaudella ja arvostuksella sitä työtä kohtaan - inhoan langattomia valokatkaisimia jotka meillä on käytössä. Ne näyttävät rumilta muovisilta rihveleiltä, ja ne tuntuvat rumilta muovisilta rihveleiltä. Sitä paitsi yksi niistä ei ole edes toiminut melkein vuoteen. Yritämme tulla toimeen asian kanssa; minä sen kanssa että ne ovat olemassa ja isäntä sen kanssa että minä en tule toimeen niiden kanssa. Pidän siitä ajatuksesta mikä hänellä näiden katkaisimien kanssa on, eli sähköjohtoja joutui vetämään huomattavasti vähemmän, ja katkaisimet voi emäntä sijoitella vapaasti juuri siihen kohtaan mihin haluaa. Siksi minusta tuntuukin pahalle inhota näitä katkaisijoita, koska osittain niissä on ajateltu ihan minua itseäni (suurimmalta osalta kuitenkin sähkötöiden helppoutta, eli kuinka mies pääsee vähemmällä). Mutta kunhan olen varma siitä, että kytkimet ovat oikeilla kohdilla, vaihdan ne vaikka itse jos ei muu auta.

Rihvelit
Isännälläkin on tässä kuitenkin myös visuaalinen pointti. Hän haluaa sähköjohtoja näkyville mahdollisimman vähän koska niitä ei alunperin täällä ole ollut. Itse puolestani ajattelen pintavetoina vedettyjen sähköjohtojen istuvat ympäristöön huomattavasti paremmin kuin nuo rihvelit. Ja niinhän sähköjä on vanhoihin taloihin vedetty kun sitä on viimein ollut saatavilla. Minulla on myös jonkinlaisia tunnesiteitä pintavetosähköjohtoihin. Muistan kun pienenä tyttönä mummon ja papan tuvassa seurasin useita kertoja katseellani katonrajassa meneviä johtoja ja sitä mihinkä kukin niistä vei.

Kuva lainattu Parolan asemalta
Kuva lainattu Kootuista muruista
Kivoja sähköjä ja katonrajaviihdettä vaikuttaisi olevan tarjolla esimerkiksi Koottujen murujen talossa ja Parolan asemalla varauksin. Varauksin siksi, että Parolan asemallakin mainitaan käytössä olevan langattomat valokytkimet. Hmm... Liekö kuinka paljon laadussa eroja näissä keksinnöissä. Olisi mukava tietää onko jollakin positiivisempia kokemuksia kuin itselläni.



Niin kuin sanoin, sähköä on saatavilla lähes aina tarvittaessa. Jos mökillä asustaa pidempiä aikoja kuten me teemme, kaksi paneelia ja akkua ei aivan riitä tällä varustuksella. Vaikka sähkölaitteet eivät paljon virtaa veisikään, invertteri vie jo itsessään jonkin verran sähköä. Enkä osaa yhtään sanoa että minkä verran - tiedän vain että vie, koska minulle on niin kerrottu. Silloin tällöin käy siis niin, että aurinko ei paista ulkona eikä sisällä. Keskikesällä ongelmaksi tulee ruokien säilytys ilman sähköä, mutta kylmempinä vuodenaikoina se ei ole ongelma kun ruuat voi laittaa joko ulos tai kellariin. Niinpä mökkielämää voi melko kivuttomasti viettää edelleen myös sähköttä. Ensi vuonna ohjelmassa lienee kuitenkin parin lisäpaneelin ja akun hankkiminen, näin olen ymmärtänyt.

Öljylamppujen ja kynttilöiden luoma tunnelmavalo on välillä myös ainoa valo.

Mökin sopiva varustelutaso on makuasia, ja se määrittää mielestäni pitkälle myös sähkön tarvetta. Me olemme tyytyväisiä tähän varustelutasoon. Emme halua mökille juoksevaa vettä, sisävessaa tai peruslämpöä. Siksi emme kaipaa myöskään sähköä valtakunnan verkosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti