maanantai 10. lokakuuta 2016

Saunatupa työn alla

"Haluatko aidolta puulta tuntuvan, käsittelemättömän puulattian, joka hylkii likaa, pysyy kauniin vaaleana ja tuntuu lämpimältä jalkojen alla?" 


Eilen kävimme saaressa syystouhuissa. Mikähän ihme siinäkin on, että joka syksyinen pudonneiden lehtien hallintaoperaatio oli pääasiassa naisten hommaa siihen asti, kunnes ihmiskunta keksi lehtipuhaltimen. Niinpä meilläkin "haravointia" (hah!) suoritti tällä kertaa mies ja rakettireppu. Enkä yhtään valita, mutta yritäpä saada perinteisen manuaalisen haravan varteen tarttumaan...

Koska minä siis säästyin haravoimishommalta, nyt oli sopiva tilaisuus heiluttaa toista varrellista työvälinettä eli kuurausharjaa. Päärakennuksessa on maalatut lautalattiat, mutta ajattelimme kuuratun lattian sopivan saunatuvan käsittelemättömien hirsiseinien kaveriksi. Nyt kun kalusteita ei vielä ole, kuuraus oli helppo toteuttaa, ja lattian pinta-ala on onneksi inhimillisen kokoinen kuurattavaksi. Lattia on tarkoitus kuurata vielä uudestaan viikon päästä.

Syksy tarjoili meille luksussään sunnuntaiksi. Itätuuli ei käy saunan edustalle joten auringonpaisteisella kuistilla oli ihanan lämmin. Myös kuistin lattia tuli kuurattua. Sitähän emme ole vielä käsitelleet mitenkään.

Pellavaöljysuopa on meille uusi tuttavuus. Lattioiden suopakuurauksen lisäksi sitä voi käyttää varsin monipuolisesti kodin puhdistusaineena. Pellavaöljysuopa soveltuu pensseleiden pesuun (pellavaöljymaalilla maalattaessa), puu-, kivi- ja laattalattioiden pesuun, saunan pesuun, mattojen pesuun, metallipintojen puhdistamiseen, auton pesuun sekä käsi- ja keittiösaippuaksi. Luulisi tätä tavaraa olevan saatavilla mistä tahansa isommasta puhdistusaineita myyvästä kaupasta - vaikka siitä mäntysuovan vierestä - mutta ei. Kotikylältä en pellavaöljysuopaa onnistunut kaupoista löytämään, vaan tämä meni verkkokauppa-asioinniksi. Niinpä ostin kerralla viisi litraa joten tätä riittää muidenkin käyttötarkoitusten kokeilemiseen ja kuuraukseen jatkossakin. Kuurausohjeita ja tietoa kuuratusta lattiasta löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.

Kurkistus saunatupaan ovelta

Kovin on vielä tyhjän näköistä saunatuvassa, mutta tyhjässä tilassa sopii suunnata katse kattoon. Syyskuussa katto sai hieman uutta ilmettä, ja saimme aikaiseksi todellisen kompromissikaton, jossa säilytettiin vanhat kattovanerit joiden pintaan kiinnitettiin tuppeensahatut tervaleppälaudat. Laudat on käsitelty kertaalleen samalla saunavahalla kuin saunan piilutetut panelit. Vaalean ja tumman kontrasti korostuu vielä pimeään aikaan.




En voinut olla koskematta vielä saunatuvan tummanruskeisiin ikkunankarmeihin. Ne tuntuvat suorastaan imevän ikkunoista sisään tulevaa valoa. Eron huomaa erityisesti nyt kun toisen ikkunan karmit ovat saaneet jo valkean maalin pintaansa.

Ruskean maalin laadusta ei ole mitään tietoa, joten päätin luottaa karmien uudelleenmaalauksessa nykymaalien lempiyhdistelmääni; Otexia alle ja Unica ulkokalustemaalia pintaan. Karmeja hioessa totesin niiden kaipaavan jo korjaustakin, mutta menköön vielä toistaiseksi näin. Tykästyin liuotinohenteiseen Unicaan kun naapurini suositteli sitä miettiessäni maalia kotimme ruokapöytään. Myös mökkikeittiön kalusteet on maalattu Unicalla.


Sain sunnuntaina toisenkin ikkunan karmit hiottua ja pohjamaalattua. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, yksi ikkuna on pois pelistä. Se tuotiin kotiin kunnostettavaksi. Tarkoitus on talven aikana pikkuhiljaa kunnostaa saunan ikkunat yksi kerrallaan. Vaikka varsinainen remontti on siis loppusuoralla, ei työ silti lopu. Ja hyvä niin. Välillä on kuitenkin mukava pysähtyä katselemaan ympärilleen ja nauttia näkymistä.


Saunastakin sai päivänvalossa kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti